19.2.12

Kalavale

Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut housuja, joiden tasku olisi kala. Pitkällisen pohdinnan jälkeen keksin miten tasku tulee toteuttaa, jotta on toimiva. Kuka uskaltaa työntää kätensä tähän taskuun. Benjaminin mukaan tasku on oiva paikka säilyttää tärkeitä tavaroita, koska piraijan hampaat toimivat hyvinä vartijoina.

5.2.12

Kun sängyssä lapsia on yksitoista ja hännät on solmittu yhteen

Liandlon peikko-kankaasta syntyi Joakimille paita. Kokeilin vähän erilasita kaula-aukkoa. Nepparit on kem-neppejä Pikkuauringosta.


28.1.12

Kultakutri

Joakimille ompelemastani Liandlon Kultakutri-kankaasta jäi yli vielä hihijen verran kangasta. Benjaminin paitaan applikoin kolmen karhun kotitalon. Ovi on kiinni kam-nepillä, joten taloon voi kurkata sisälle.


15.1.12

Lisää keltaista

Samasta Tiritomin veloruista tein myös Benjaminille housut. Tykkään kovasti näistä ympyrätaskuista.


13.1.12

Keltaiset velourhousut

Esikoisemme ollessa 1-vuotias olin siinä luulossa, että pikkupojille on olemassa vain kahden värisiä housuja; tummansinisiä ja tummansinisiä. Kaupan hyllyllä tilanne on lähes yhtä toivoton edelleen. Onneksi kankaita saa mitä ihanimmissa väreissä, mm. keltaisena. Ompelin Joakimille housut Tiritomin keltaisesta velourista.


12.1.12

Pitkästä aikaa

Palattuani töihin usean kotona vietetyn vuoden jälkeen, on todettava, että kyllä sitä vain kotona ollessaan ehti tehdä päivän aikana yhtä sun toista. Vaikka silloin tuntuikin, että mitään ei saa aikaan. Olen ehtinyt jonkin verran ompelemaan (ja kankaiden tilaamiseen löytyy aina aikaa), mutta valokuvaamiseen ja blogin päivittämiseen ei ole jäänyt aikaa. Harkitsin jo blogini kuoppaamista. Joulun aikaan tapasin sukulaiseni, joka kertoi käyvänsä säännöllisesti katsomassa blogiani. Siitä sain taas kipinän päivittää tänne ompeluksiani, kiitos Anna!

Tässä jo hyvän aikaa Joakimillä käytössä olleet kiraffihousut.