28.1.12
15.1.12
13.1.12
Keltaiset velourhousut
Esikoisemme ollessa 1-vuotias olin siinä luulossa, että pikkupojille on olemassa vain kahden värisiä housuja; tummansinisiä ja tummansinisiä. Kaupan hyllyllä tilanne on lähes yhtä toivoton edelleen. Onneksi kankaita saa mitä ihanimmissa väreissä, mm. keltaisena. Ompelin Joakimille housut Tiritomin keltaisesta velourista.
12.1.12
Pitkästä aikaa
Palattuani töihin usean kotona vietetyn vuoden jälkeen, on todettava, että kyllä sitä vain kotona ollessaan ehti tehdä päivän aikana yhtä sun toista. Vaikka silloin tuntuikin, että mitään ei saa aikaan. Olen ehtinyt jonkin verran ompelemaan (ja kankaiden tilaamiseen löytyy aina aikaa), mutta valokuvaamiseen ja blogin päivittämiseen ei ole jäänyt aikaa. Harkitsin jo blogini kuoppaamista. Joulun aikaan tapasin sukulaiseni, joka kertoi käyvänsä säännöllisesti katsomassa blogiani. Siitä sain taas kipinän päivittää tänne ompeluksiani, kiitos Anna!
Tässä jo hyvän aikaa Joakimillä käytössä olleet kiraffihousut.
Tässä jo hyvän aikaa Joakimillä käytössä olleet kiraffihousut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)