12.1.12

Pitkästä aikaa

Palattuani töihin usean kotona vietetyn vuoden jälkeen, on todettava, että kyllä sitä vain kotona ollessaan ehti tehdä päivän aikana yhtä sun toista. Vaikka silloin tuntuikin, että mitään ei saa aikaan. Olen ehtinyt jonkin verran ompelemaan (ja kankaiden tilaamiseen löytyy aina aikaa), mutta valokuvaamiseen ja blogin päivittämiseen ei ole jäänyt aikaa. Harkitsin jo blogini kuoppaamista. Joulun aikaan tapasin sukulaiseni, joka kertoi käyvänsä säännöllisesti katsomassa blogiani. Siitä sain taas kipinän päivittää tänne ompeluksiani, kiitos Anna!

Tässä jo hyvän aikaa Joakimillä käytössä olleet kiraffihousut.


1 kommentti:

Satu VW kirjoitti...

Minäkin käyn täällä säännöllisesti ihastelemassa. Itse en jaksa/viitsi/muka ehdi ommella pikkuiselle mitään....